torstai 25. kesäkuuta 2015

Kesäiset kukkamuffinit


Muffineja voi kuorruttaa ja koristella monella eri tavalla, usein muffinit kuorruttaa perinteisesti pursottaen jonka päälle lisätään vielä esimerkiksi sokerimassakoriste. Jokin aika sitten tein hieman erilaisia pursottamalla kermavaahdolla suoraan kukan muffinin päälle. 


SUKLAAMUFFINIT 12-14 kpl

3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
2 kananmunaa
100g margariinia
1,5 dl maitoa
100g suklaata rouhittuna

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jaa taikina muffinivuokiin. Paista muffineja noin 15 minuuttia 175 asteessa.

KUORRUTUS

2 dl vispikermaa
n. 50g sitruuna-valkosuklaata

Sulata suklaa varoen mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon varovasti sekoittaen hieman jäähtynyt suklaa. Älä vatkaa liikaa ettei kerma lähde juoksettumaan. Ota kermasta n. 1/3 sivuun ja värjää se sitruunankeltaisella pastavärillä. Pursota lehtityllalla muffinin päälle ensin lehdet ja sen jälkeen keltainen keskusta pyöreällä tyllalla. 
Pursotuksessa käytin Wiltonin #104 ruusutyllaa lehtien ja pyöreää #10 tyllaa kukan keskustan pursottamiseen. Samoilla tyllilla saa kivan kokoisia ruusuja myös pursotettua.
Kukkia pursottaessa suoraan muffinien päälle muffinia on hyvä pyörittää samalla kädessä tasaisen lopputuloksen saamiseksi. Hyvä apu pyörittämiseen on käyttää muffineille tarkoitettua isoa reunallista kukkanaulaa jonka avulla pyörittäminen sujuu helpommin ja tasaisemmin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti